Kaikilla tavoilla. Tai no, en ihan kaikilla. Minulla on kihlattu, jonka kanssa jaamme useat elämän ilot ja murheet.
Elämässä kuitenkin hoidan pitkälti kaiken itse. Olen itseni pomo ja itseni työntekijä, oman kalenterini täyttäjä, palkanmaksaja ja tänään olin myös itseni kuvaaja.
Onneksi nykyään kameroista saa suoran wifi-yhteyden puhelimeen. Näen puhelimen näytöltä sen, mitä kameran linssi näkee. Painan vain nappia, niin kamera ottaa kuvan.
Kuulostaa helpolta.
Sitä se ei kuitenkaan oikeastaan ole.
Ehkä pienimpänä ongelmana on se, että kaikissa kuvissa kädessäni on puhelin.
No, on se kädessäni muutenkin melkein aina, joten ei tää kauheesti poikkea normaalista.
Tai sitten käden voi rajata pois, mutta se näyttää hieman hölmöltä.
(musta mekko - New Look)
Toinen ongelma on, että yrittäessäni samalla puhelimen näytöltä tarkistaa, että olen kuvassa, otan kuvan ja lopputuloksena naamani on mutkalla kuin puhelinlankaponnari. No, sivukaksarikin on kyllä aina läsnä, joten sekin on oikeastaan vain totuudenmukaista.
Ehkä ärsyttävin asia on se, että puhelimen näytöllä ei näy kameraan laitetut asetukset reaaliajassa. Otin monta hyvää kuvaa, ja vasta kun olin jo katkaissut wifi-yhteyden ja sulkenut kameran, huomasin, että kuvat olivat kaikki keskitalven yötä tummempia. No, ei muuta kuin uusi yritys.
Onnistuin silti saamaan itsestäni pari kelvollista kuvaa.
Myöhemmin onneksi sain annettua kameran ystäväni haltuun, ja hän nappasi minusta vielä pari kivaa kuvaa. Huomattavasti helpompaa onnistua, kun joku muu ottaa kuvat!
(paita - Asos)
Kolme viimeistä kuvaa (c) Tuomas Saari
Commentaires