top of page
Writer's pictureMilla Grönman

Olen monella tavalla typerä ihminen

Miksi, oi miksi on niin vaikeaa tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli?

Tätä en ymmärrä, enkä ole mielettömästä pohdiskelun määrästä huolimatta ymmärtänyt.

Pori, pinkit hukset, Milla Grönman

En käy salilla. En useinkaan lähde kotoa liikkeekke fillarilla, vaikka on ihanaa olla riippumaton kenenkään muiden aikatauluista ja tuntea tuuli kasvoilla viilettäessä kirpeässä säässä läpi Porin keskustan harmaan betonimaiseman. On kivaa, että voi pysähtyä Porin sillalle ihastelemaan eteläpuiston kauniita kivirakennuksia auringonlaskun aikaan, eikä ole kiire mihinkään, kun pyörä odottaa ajajaansa ihastelun ajan kiltisti.


En silti lähde kotoa pyörällä useinkaan.



En kirjoita blogia, vaikka siitä tulee hyvä mieli. Varsinkin kun voi myöhemmin palata tekstien ääreen ja äimistellä, että olempa kasvanut. Tai sitten todeta, että olen yhä samassa oravanpyörässä enkä ole kehittynyt ihmisenä suuntaan tai toiseen.


En silti kirjoita.


Olen monella tavalla hyvin typerä ihminen. Tuhlaan rahani ulkoruokintaan, vaikka tiedän, että sekä varantoni että terveyteni kiittäisi kotiruuasta. Puhumattakaan parisuhteesta, joka nauttisi suurenmoisesti yhteisistä päivällisistä.


Hampaani sentään pesen kahdesti päivässä, vaikka aina ei jaksaisi.


Tulenko koskaan tekemään näitä asioita ja jos en, niin miksi?

Miksi toisille ihmisille itselleen hyvän tekeminen on niin helppoa?

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Taikakesä

Kommentare


bottom of page