Positiivisuus;
Kirosana.
Ällöttävää.
Vitun hipit.
Näin mä ajattelin vielä muutama vuosi sitten. Kaikesta oli kivaa valittaa, puoliksi läpällä tietenkin. Suomessa kaikki on huonosti. Sää on perseestä. Aina on liian kylmä tai liian kuuma.
Keväällä koiranpaskat puskee lumen alta esiin ja joka paikassa haisee.
Talvella ei oo mitään tekemistä. Kesällä jäätelö sulaa sormille ja ruoka ei maistu.
Sandaalit hiertää kantapäät rakoille. Talvella ei ikinä voi näyttää kivalta, kun päälle pitää pukea vähintään viisi kerrosta kutittavaa villaa.
Kaikestahan voi valittaa, jos haluaa.
Aina löytyy ikäviä juttuja joista paasata.
Olin sängyn pohjalla vuoden, ja päätin etten suostu siihen enää.
Osansa muutoksessa teki adhd-diagnoosi ja pieni laventelin lila pilleri, joka sai mun aivot selkeytymään.
Yhtäkkiä koko päänsisäinen maailma rauhottui hieman.
Suurin tekijä muutoksessa oli kuitenkin päätös.
Päätin, etten suostu näkemään asioita enää mustavalkoisina, enkä varsinkaan harmaina.
Pala kerrallaan muutin ajatteluani.
Karsin pois ihmisiä, jotka tekivät mulle ikävän olon. Piilovittuilijat,
kaverit jotka olivat kavereitani vääristä syistä, ihmiset, jotka olivat vain jääneet elämääni ilman syytä tai tarkoitusta. Moimoi
Luopumiset tapahtuivat luonnostaan. Ne ihmiset vain jäivät pois.
Tutustuin uusiin ihmisiin ja päätin panostaa potentiaalisiin ystävyyksiin. Sellaisiin, joista tietää, että he voisivat olla parhaita kavereitani, mutta jostain syystä eivät vain ole.
Otin yhteyttä, yritin kertoa myös omista asioistani, ostin yllätykseksi kortin, jossa luki ”you’re my sunshine”.
Osa näistä ihmisistä jäi.
Vaikka olin muuten itsevarma, en jotenkin luottanut osaamiseeni. Osaan vähän kaikkea, mutta en mitään hyvin. EI. SÄ OSAAT MONIA ASIOITA. Osaan monia asioita paremmin kuin joku muu, ja tästä tein vahvuuteni. Lopulta siitä tuli ammatti. Eikä kukaan ainakaan kehity, jos ei tee mitään.
Muutin sisäisen ääneni hiljalleen.
Sisäinen ääni on se, joka sanoo, että et osaa, et pysty, et ole yhtä taitava kuin muut, joten miksi edes yrität.
Sisäisen äänen puhuessa ja saaden minut epäilemään itseäni, muistutin itseäni lempeästi kääntämään ajatuksen positiiviseksi. Aluksi se tuntui hölmöltä. Parin vuoden päästä tajusin muuttuneeni. En tiedä milloin se tapahtui, mutta se toimi.
Viimeisenä pidin YES WOMAN -vuoden.
Päätin, että sanon aina kyllä ( ja että sanon EI, jos pyydetty asia teki minulle huonon mielen).
Kun minulta kysyttiin, että lähdenkö talkoohommiin, vastasin, että kuule, kysyit oikeaan aikaan, sillä vietän yes woman -vuotta. Ennen olisin kierrellyt, koska en olisi millään kehdannut kieltäytyä, vaikka halusin tehdä niin. Halusin vain olla kotona, tai jossain tekemässä ei mitään. Ei huvittanut, en jaksanut.
Tein vuoden aikana yhtä ja toista, tein ilmaiseksi töitä, kävin talkoissa, vahdin lapsia, lähdin seuraksi automatkoille.
Tajusin, että tekeminen toi päiviin merkitystä. Joka päivä voi olla juhlaa.
Arki voi olla juhlaa, kun vaan päättää suhtautua siihen niin.
Nykyään olen suomalaisuuden mittakaavassa varmaankin jopa ärsyttävän positiivinen. Innostun kaikesta, nään joka puolella kauneutta, kuvan arvoisia hetkiä. Pahoja päiviä tulee, mutta nykyään pystyn ajattelemaan, että huomenna on jo parempi, hetken voi velloa.
Ymmärrän, että maailmassa tapahtuu pahoja asioita, eikä aina voi olla iloinen. Välillä mielenterveys ottaa syöksylaskun, eikä pohjalta ylös kiipeäminen käy käden käänteessä.
Jokainen meistä voi kuitenkin yrittää.
Ensi kerralla, kun meinaat valittaa asioista, vaikka vaan vitsinä, älä tee sitä.
Sen sijaan kehu, kiitä, nauti täysin siemauksin.
Jonain päivänä huomaat muuttuneesi jopa ärsyttävän positiiviseksi.